Liina-Lasse ja riippulaude Tulevaisuuden tuotteissa
Osallistuin Tulevaisuuden Tuotteet -näyttelyyn kahdella keksinnöllä:
Liina-Lassella ja riippulauteella.
Liina-Lasse on keittiöliinan kuivausteline, jossa liina kuivuu nopeasti ja
ilmavasti. Nopea kuivuminen on keittiöliinan puhtaudelle olennaisen tärkeää,
sillä kaikki mikrobit tarvitsevat kasvaakseen kosteutta. Siten huuhtelun
jälkeinen kuivaus on tehokas keino keittiöliinan raikkaana pitämiseen.
Ennen näyttelyyn tuloa Liina-Lasse oli ollut myynnissä pelkästään Tuoteuunin oman
nettikaupan kautta. Oli mielenkiintoista nähdä miten ihmiset suhtautuisivat
Liina-Lasseen törmätessään siihen fyysisellä kauppapaikalla. Tuotetta sai myös
ostaa näyttelystä, joten palaute ei jäänyt pelkkien sanojen varaan, vaan
äänestää sai myös rahoillaan. Rahalla äänestäminen on aina vakuuttavampaa ja
lopulta kuitenkin juuri myynti ratkaisee tuotteen menestyksen.
Liina-Lassen osalta näyttelyssä selvisi paljon uusia ja arvokkaita asioita mm.
asikkaiden näkemyksistä ja kaupan hinnoittelusta. Liina-Lasse sai myös
huomattavan määrän julkisuutta.
Riippulauteen osalta projekti oli hieman toisentyyppinen. Laude edusti poikkeavaa
ja täysin uudentyyyppistä ratkaisuehdotusta saunan laudeistuinten maailmaan.
Tuoteuunilla ei ollut mitään käsitystä, miten ihmiset suhtautuisivat tällaiseen
ideaan. Lauteesta tuotiin näyttelyyn koe-istuttava prototyyppi, jossa
ohikulkijat saivat vertailla kahta keksinnön mukaista laudetta perinteiseen
lauteeseen. Mielipiteitä kerättiin sekä passiivisesti palautelomakkeilla, että
aktiivisesti vierailijoita haastattelemalla. Palaute näytti keksinnölle selvästi vihreää valoa ja mikä tärkeää, palaute kertoi myös rehellisesti parannettavat kohdat.
Näyttelyn tuloksilla oli ratkaiseva merkitys keksinnön jatkokehityksen kannalta.
Näyttelyn toteuttajat tekevät suurenmoista työtä keksintöjen hyväksi: näyttelyssä keksinnöt ovat jatkuvasti ihmisten huomion kohteena, keksinnöt saavat huomattavan määrän julkisuutta mediassa, keksijät saavat projektin kautta tärkeitä kontakteja, henkilökunta antaa ammattitaitoista tukea kehitystyöhön ja tukea riittää vielä näyttelyn jälkeenkin.
Tulevaisuuden Tuotteet -näyttely on ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda uusi keksintö puolueettomien kuluttajien keskuuteen. Jos haluaa testata uuden keksinnön mahdollisuudet kaupallisilla markkinoilla, on Tulevaisuuden Tuotteet -näyttely siihen hyvä ja suositeltava keino.
Mika Hautamäki
Koisjärvi